Talli lopetti toimintansa 05.12.2007


Hevosista ilmoitetaan kasvattajille.

Kävelet hiekka tietä pitkin ja hiekkanmurut hinkkaavat toisiaan vasten, josta syntyy pientä ääntä. Sivullasi näet suuren joen ja metsää. Toisella puolellasi on pelto. Kävelet jonkin aikaa eteenpäin ja kuulet jotain. Et heti tunnista ääntä, mutta lopulta näet edessäsi yhden hevosen ja sen selässä istuu nuori nainen.

Ratsastaja tervehtii sinua ja sanoo, että tervetuloa Frugårdiin. Ratsastaja esittelee itsensä ja kertoo nimesä. Nimeni on Laura R., omistame tämän tallin jonka näet edessäsi. Kerron, että olet juuri saapunut Frugårdiin, joka on tamma-asema, jossa asustavat kaikki hevostammani sekä pari oria. Talli avattiin 01.08.2006 ja se sijaitsee Etelä-Suomessa ruotsinkielisellä alueella. Ohjastan sinut portille ja näytän paikkoja. Tallin lähettyvillä on yksi suuri talli. Portin vieressä on parkkipaikka ja siitä lähtee hiekkatie tallille. Kerron, että talliin kuuluu 4 tarhaa, 3 laidunta, yksi isotalli, päärakennus, lantala, 2 kenttää, maneesi ja monia muita paikkoja. Tallilta lähtee maastoon 3 eri polkua. Maastopolut ovat eri pituisia ja erilaisia. Kaikilla niistä on omat parhaat paikkansa ja asiansa. Yksi maastopoluista on kulkee koko ajan ihan joen rantaa pitkin ja jossakin kohdassa on pieni uimaranta. Aina välillä voi käydä uimassa järvessä, jos tulee kuuma. Toinen maastopoluista on enemmän metsässä ja kulkee sen lävitse. Metsässä kasvaa monenlaisia kasveja ja siellä on paljon eri eläimiä (mm. kauriita). Puut ovat enimmäkseen lehti- ja havupuita. Kolmas maastopolku on enemmän pellon vierellä. Tallin lähellä on myös niittyjä. Metsässä, joella ja pelloilla elää monenlaisia eläimiä. Maasto on mukavaa ja hyvin monipuolista. Mäkiä ja alamäkiä on paljon. Myös joitakin puunrunkoja on maastopoluilla. Kun metsään menee syvemmälle löytää sieltä pienempiä maastopolkuja, jotka haarautuvat eri suuntiin. Pellolla viljellään eri viljoja, mutta kauraa eniten. Tallille on hyvät liikenne yhteydet. Bussipysäkki on 500 metrin päässä tallin portilta. Tallilla on myös pyörätelineitä, joihin voi laittaa pyörän. Minä ja muu tallin henkilökunta auttavat sinua lisää tutustumaan talliin. Tallilla on 20 karsinapaikkaa, jossa asustelevat hevosemme. Tallilla on myös kisa-, sekä kasvatustoimintaa. Lisää tietoa kisoista ja kasvatuksesta saat toiminta kohdasta.

Toivottavasti viihdyt tallilla. Mutta en sen enempää pidättele sinua, vaan päästän sinut tutkimaaan tallia lisää ja tutustumaan hevosiin, sekä henkilökuntaan.

Äänestäthän meitä.

Terveisin tallin omistaja Laura R. ja tallin asukkaat.
Olemme HRS:n jäsentalli.


Ulkoasun © Sara W. Kiitoset!   Tekstien & kuvien © Laura R.   
Kopiointi kielletty Suomen tekijänoikeuslain mukaisesti.

13.05.2007 perupäivitys & ulkoasun vaihto

24.05.2007 peruspäivitys

10.06.2007 peruspäivitys & uusi hevonen saapui

26.06.2006 peruspäivitys

10.07.2007 peruspäivitys

16.07.2007 tallin sivujen osoite vaihtui & uusi hevonen

05.08.2007 hevoset pois kesälaitumilta

14.08.2007 uusi hevonen ja peruspäivitys

05.09.2007 peruspäivitys

22.09.2007 uusi hevonen

03.10.2007 peruspäivitys

20.10.2007 Haarautuvan hevoset muuttivat tänne

28.10.2007 peruspäivitys

17.11.2007 peruspäivitys